Siitä saakka, kun olen alkanut aktiivisesti opiskella taloudenhallintaa, sijoittamista ja vaurastumista, olen törmännyt mitä upeampiin ihmisiin aiheen tiimoilta. On todella inspiroivaa kuulla muiden tarinoita siitä, miten erilaiset ihmiset ovat ottaneet oman talouden ohjat omiin käsiinsä.

Törmäsin taannoin nelikymppiseen Caritaan, joka suorastaan puhkuu intoa vaurastumista ja sijoittamista kohtaan, ja pyysinkin Caritaa haastatteluun blogiini. Carita suostui, mutta julkisuuden välttämiseksi haluaa esiintyä tässä pelkällä etunimellä. Tässäpä siis Caritan tarina!

Lapsuus säästäväisessä perheessä

Carita, 42, on kolmen lapsen perheenäiti ja diplomi-insinööri Pohjois-Pohjanmaalta. Carita vietti lapsuutensa osana isoa sisarkatrasta, joiden vanhemmat olivat säästäväisiä rahankäyttäjiä. Jo nuorena Caritalle oli selvää, että omat rahat oli ansaittava itse ja säästäväisyys kannattaa.

“Meille lapsille ei maksettu viikkorahaa tai vastaavaa. Oli korkea kynnys pyytää rahaa mihinkään vanhemmilta. Teini-ikäisenä tein kesällä isäni metsätilalla töitä pienellä palkalla. Sain siitä säästettyä rahaa, jolla ostin itselleni ensimmäisen oman radion. Lukioikäisenä taas sain siivota kotiamme kerran viikossa, josta sain joka toinen viikko rahaa omiin menoihini. Tämäkin idea lähti omasta aloitteestani, kun tarvitsin rahaa omiin menoihini. Hakeuduin myös kunnalle puistotöihin parina kesänä, joista sain itselleni säästöön rahaa. Säästin palkkarahat opiskeluvuosiani varten”, Carita kuvaa.

Lapsiperheen taloudelliset haasteet

Vaikka Carita perikin kotoaan säästäväisen elämäntavan ja hänelle oli aikuisikään mennessä kertynyt taloudellinen puskuri pahan päivän varalle, muutti lasten tulo Caritan taloudellisen tilanteen nopeasti. Lasten myötä kasvaneet perheen menot veivät tilanteeseen, jossa sekä Caritan että hänen miehensä “tili tuli, tili meni” eikä ylimääräistä enää jäänyt säästöön.

Oman talouden haavoittuvaisuus iski silmille, kun Caritan mies oli vuoden työttömänä samaan aikaan, kun Carita itse oli vanhempainlomalla. Ilman aiemmin säästettyä taloudellista puskuria perhe ei olisi selvinnyt, mutta samalla haastava taloudellinen tilanne pakotti miettimään perheen rahankäyttöä uusiksi.

“Puskurisäästömme sulivat ja jouduimme todella alkaa käymään läpi menojamme, mistä voisimme vähentää kuluja. Kilpailutimme vakuutukset, josta saimmekin säästettyä useita satoja euroja vuodessa. Myös sähköyhtiön kilpailutimme”, Carita kertoo tuosta taloudellisesti haastavasta ajasta. Carita alkoi seurata oman perheensä tuloja ja menoja Excelissä, jonka avulla hän pystyi ennakoimaan myös tulevia säännöllisiä kuluja (kiinteistöverot, autovero, vakuutusmaksut jne.) ja varautumaan niihin tasaisesti pitkin vuotta.

Kiinnostus sijoittamiseen heräsi

Taloudelliset haasteet herättivät Caritassa myös uudenlaisen kiinnostuksen oman talouden hallintaa ja vaurastumista kohtaan. Jenni Elosmaan kirja Kukkaron kuningatar oli Caritalle silmiä avaava. “Innostuin lukemaan enemmänkin kirjallisuutta aiheesta ja sillä tiellä ollaan!” Carita kertoo innostuneena. Myös Terhi Majasalmen kirja Totuus taloudestasi ja muut naiskirjailijoiden kirjat inspiroivat Caritaa ja loivat uskoa, että kyllä hänkin pystyy ja osaa.

Carita onkin tehnyt ison muutoksen kulutustottumuksissaan ja kääntänyt huomion turhan shoppailun sijasta sijoittamiseen. “Voi ehkä sanoa, olen siirtynyt shoppailuissani sijoituspuolelle. Tein sijoitussuunnitelman, joka yltää eläkepäiville saakka. Olemme säästäneet puskurirahaston, sijoittaneet vähän indeksirahastoon sekä ostaneet osakkeita useammasta suomalaisesta yhtiöstä. Viime kesänä ostin ekan kokeiluerän osakkeita Nordnetin liittymistarjouksen turvin – kun kaupankäyntikulut olivat alhaisemmat – ja sen jälkeen olen jatkanut osakkeiden ostamista kuukausittain yhdestä tai kahdesta yrityksestä”, Carita kertoo.

Opiskelu ja verkostoituminen avainasemassa

Carita on saanut paljon tukea sijoittamiseen osallistumalla sijoituskursseille. “Olen kokenut saavani niistä varmuutta omalle osaamiselleni ja motivaatiokaan ei pääse lässähtämään, kun näkee muitakin sijoittamisesta kiinnostuneita ja saa vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Ajatuksena on jatkossa perehtyä asuntosijoittamiseen ja jossain vaiheessa hajautamme todennäköisesti sijoittamista myös tähän varallisuuslajiin”, Carita tuumii.

Carita kannustaa myös muita taloudellisia haasteita kohtaavia opiskelemaan. “Lue taloudenhallintaan ja sijoittamiseen liittyvää kirjallisuutta ja sanomalehtien uutisia. Kirjastoissa on hyvin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja sanomalehtiä ilmaiseksi tarjolla. Osallistu kursseille, jos uskot, että siitä voisi olla itsellesi hyötyä, sillä kursseilla voit keskustella aiheesta muiden osallistujien kesken. Lue myös aiheeseen liittyvä blogeja”, Carita vinkkaa.

Innostuttuaan rahasta ja sijoittamisesta Carita on myös ryhtynyt aktiivisesti puhumaan aiheesta ja löytänyt ympärilleen samanhenkisiä ihmisiä. Mös muille Carita suosittelee verkostoitumista samasta aiheesta kiinnostuneiden kanssa. “Kannattaa liittyä sijoittamiseen ja talouteen liittyviin fb-ryhmiin. Jos tunnet jonkun, joka on myös aiheesta kiinnostunut ja mahdollisesti jo perehtynyt, keskustele hänen kanssaan aiheesta. Saat uusia näkökulmia ja kuulet toisten kokemuksia, miten he ovat toimineet”, Carita neuvoo.

Mistä näitä samanhenkisiä ihmisiä sitten löytää? “Ompeluseuran talousgurut ja Vauras nainen Facebook-ryhmät ovat olleet korvaamaton tuki matkallani tietoisemmaksi omasta taloudenhallinnasta. Niissä on erinomainen positiivinen henki, mikä tukee naisia talouden hallinnan ja sijoittamisen maailmassa”, Carita kehuu.

Tavoitteena leppoisat eläkepäivät

Säästämiseen ja sijoittamiseen Caritaa motivoi etenkin ajatus leppoisammista eläkepäivistä. “Minulla on 25 vuotta viralliseen eläkeikään. Aikaa ei siis ole hukattavaksi. Säästämme ja sijoitamme mieheni kanssa siten, että voisimme halutessamme jäädä eläkkeelle aikaisintaan 62-vuotiaana, mutta viimeistään 65-vuotiaana. Eläkkeen lisäksi voisimme siis nostaa sijoitusten tuotoista sen verran, että eläisimme mukavasti. Tämä tarkoittaa, että syömme terveellisesti, harrastamme, pidämme terveydestämme huolta ja matkustelemme”, Carita kuvailee.

Vaikka eläkepäivät siintävät mielessä, on Caritan mielestä tärkeää olla myös lyhyen tähtäimen tavoitteita. Säästämistä ja sijoittamista motivoi myös tavoite matkustaa kerran vuodessa perheen kanssa ulkomaille.

Vaurastumisesta haaveileville Carita vinkkaa, että kannattaa aloittaa heti tänään, ei vasta huomenna. “Aloita ensin pienin askelin, jos aloittaminen tuntuu vaikealta. Selvitä aluksi tulosi ja säännölliset menosi – pakolliset menot kuten vuokra tai asuntolainan lyhennys, sähkö- ja vesilasku ja mahdolliset luottojen kuukausilyhennykset. Näin tiedät, kuinka paljon sinulla jää rahaa muuhun elämiseen. Laita tästä summasta esimerkiksi viisi prosenttia säästötilille puskurirahaksi pahan päivän varalle. Päätä, että enää et ota kulutusluottoja elintasosi ylläpitämiseen. Sen sijaan tarkastele menojasi kriittisesti ja pohdi ovatko ne kaikki välttämättömiä tai voisitko esimerkiksi harvemmin käydä kahvilassa tai ostaa harvemmin vaatteita“, Carita neuvoo.

Tämän tarinan myötä: innostavaa viikkoa!

PS. Haluaisitko sinäkin jakaa oman tarinasi taloudellisesta muutoksesta, joko nimellä tai nimettömänä? Jos kyllä, laita viestiä minna(at)rahataidot.fi.

Haluatko vaurastua? Etsi vaurastuttavaa seuraa!
Paras sijoitus, minkä voit tehdä
Share This