Mistä lisää tuloja?

Mistä lisää tuloja?

Lukijakommenteista inspiroituneena (kiitos!) halusin pureutua ikuisuuskysymykseen: mistä lisää rahaa? Itse olin pitkään jumissa ajatuksessa, että sen hetkinen palkkatuloni oli minulle ainoa mahdollinen tulonlähde ja siten ainoa mahdollisuus tulojen kasvattamiseen oli odottaa seuraavaa palkankorotusta. Rahataitojen opiskelun myötä aloin kuitenkin nähdä ympärilläni lukemattomia mahdollisuuksia lisätuloihin.

Jos lisätulojen hankkiminen tuntuu vaikealta tai mahdottomalta, usein kyse ei ole niinkään mahdollisuuksien puutteesta, vaan siitä, että ensin oppii kyseenalaistamaan oman nykytilanteensa ja yksinkertaisesti alkaa nähdä ja etsiä mahdollisuuksia ympärillään. Hyvä keino ideoida lisätuloja on pyhittää vaikkapa aamuisin rauhallinen hetki (5-10 minuuttia riittää) siihen, että kirjoittaa paperille kaikki mieleen tulevat lisätulon lähteet. Itse olen käyttänyt lisätulojen ideoimiseksi seuraavia kysymyksiä:

1. Miten voisin saada lisää palkkaa?

Tämä on ollut itselläni toistaiseksi tärkein tapa kasvattaa tuloja. Olen vaihtanut työpaikkaa ja vaihdon yhteydessä neuvotellut itselleni palkankorotuksia. Olen panostanut uraani paljon: tehnyt paaaaljon ylitöitä, kehittänyt osaamistani ja ylittänyt minulle asetettuja tavoitteita. Niiden myötä minua on palkittu palkankorotuksilla ja tulospalkkioilla, minkä lisäksi minut on nykyisessä yrityksessä haluttu jopa sitouttaa yrityksen osakkaaksi. Varsinkin yksityisellä puolella erinomaisesta suorituksesta ollaan yleensä valmiita maksamaan, ja omaa osaamista kehittämällä ja lisävastuuta ottamalla palkan saa kohoamaan mukavasti. Suosittelen myös kysymään rohkeasti suoraan esimieheltä, miten voisit ansaita itsellesi palkankorotuksen!

Kaikilla aloilla tämä ei ole kuitenkaan yhtä helppoa, joten siirrytään seuraaviin kysymyksiin:

2. Mitä muuta sellaista osaamista minulla on, mistä joku on valmis maksamaan?

Eräs tuttavani rakastaa hienojen kakkujen tekemistä ja on hankkinut itselleen lisätuloja tekemiään kakkuja myymällä. Toinen virkkaa innoissaan amigurumeja (pieniä täytettyjä leluja) ja myy niitä. Kolmas kielitaitoinen tuttuni on ansainnut tuloja freelance-tulkkina ja -kääntäjänä. Valokuvauksesta innostunut voi myydä omia valokuviaan netin valokuvapalveluiden kuten Shutterstockin kautta.

Eräs tuttavani taas rakastaa kuvittamista, muistiinpanojen piirtämistä kuvamuotoon, ja hehkutti minulle juuri taannoin, että hänellä olisi enemmän töitä tekemällä kuvitettuja yhteenvetoja erilaisista seminaareista, kuin mitä hän ehtii tehdä! Toisella tutullani on yhden miehen graafisen alan yritys, joka on tehnyt suunnittelutöitä etänä isoille kansainvälisille yrityksille myös muihin maihin. Toisaalta moniin töihin ei edes tarvita pohjaosaamista – lisätuloja voi hankkia erilaisilla osa-aika- ja keikkatöillä työnvälitysfirmojen kautta.

3. Mitä muuta sellaista osaamista voisin hankkia, mistä joku on valmis maksamaan?

Minulle himotanssijana ja -aerobikkaajana yksi luonteva tapa ansaita lisätuloja on ollut kouluttautua (päivätyöni ohella) ryhmäliikunnan ohjaajaksi, joista on pulaa ainakin pääkaupunkiseudulla ja joille maksetaankin ihan hyvin. Svolin järjestämä peruskoulutus maksoi reilun satasen ja aloittelevana ohjaajana yhdestä tunnista saa tyypillisesti 30-50 euroa palkkaa (huippuohjaajille maksetaan paljon enemmänkin).

Itse olen laskuttanut tunnit toiminimen ja myöhemmin osakeyhtiöni kautta, jolloin saa palkkaan verrattuna tiettyjä verohyötyjä. Vaikka tuntien suunnittelu vie paljon aikaa, itselleni ohjaaminen on ollut myös iloa tuottava harrastus: olen saanut liikuntaa ja ohjata juuri sellaisia tunteja sellaisella musiikilla kuin itse haluan! 🙂

Lisäksi erityisesti digitaalisuus tuo todella paljon mahdollisuuksia lisätulojen hankkimiseen. Bloggaaminen on suosittu tapa ansaita rahaa, ja mm. blogivalmentaja Tiia Konttinen* jakaa paljon ilmaisiakin oppeja blogilla ansaitsemiseen. Myös hyviä koodaajia ja graafikkoja tarvitaan aina, ja töitä voi tehdä vaikka kotoa käsin. Koodaamista voi kuka tahansa opetella ilmaiseksi – Googlen haku ”how to code” voi olla tähän hyvä alku.

4. Mitä sellaista omaisuutta minulla on, mistä joku on valmis maksamaan?

Itse ansaitsin viime vuonna useita tuhansia euroja ylimääräistä myymällä vanhoja tavaroitani. Tämä ei sinänsä ole järkevin tapa kasvattaa tuloja (koska suurimmassa osassa tapauksista joutuu myymään halvemmalla kuin on ostanut). Silti faktisesti kassavirtaa on tuottanut se, että entisenä himoshoppaajana olen myynyt tarpeettomaksi jääneitä kodin tavaroita, vaatteita yms. niin perinteisillä kirppiksillä kuin erilaisilla nettikirppiksilläkin. Tori.fi, Facebookin kirppisryhmät ja Zadaa-applikaatio ovat näistä toimineet itselleni parhaiten.

Aina ei omaa omaisuutta tarvitse myydä – sitä voi myös vuokrata muille. Tunnen ihmisiä, jotka ovat vuokranneet kotiaan ajoittain Airbnb:n kautta menestyksekkäästi ja saaneet siitä lisätuloja. Myös esimerkiksi ajoittain tarpeettomia lastentarvikkeita voi vuokrata muille uuden Kinspiring-sivuston kautta.

5. Mitä sellaista omaisuutta minulla on, mitä voisin muuten hyödyntää lisätulojen hankkimiseksi?

Monilla on omistusasunto, johon on saattanut kertyä vapaata vakuusarvoa. Yleensähän pankit arvottavat asunnon vakuusarvoksi 70-80% asunnon arvosta. Jos asunnon arvo on noussut ja samalla laina lyhentynyt, voi hyvinkin olla tilanne, jossa asuntolainaa on jäljellä enää esimerkiksi 50% asunnon nykyarvosta, mikä jättää 20-30% asunnon arvosta vapaaksi vakuudeksi vaikkapa sijoitusasuntolainan ottamista varten.

Toisaalta itse tajusin taannoin, että voin hyödyntää myös osakesalkkuani sijoituslainan vakuutena sijoitusasuntoja ostaessani, jolloin en joudu käyttämään käteistä juuri ollenkaan, vaan pääsen nopeammin sijoitusasuntoon kiinni. Toki näissä kaikissa on otettava huomioon, että jos sidot pääomaasi lainan vakuudeksi, se on juurikin sidottu lainaan, eli esimerkiksi et voi myydä osakkeitasi pois niin kauan kuin niitä tarvitaan lainan vakuudeksi.

6. Mihin sellaiseen voisin sijoittaa, joka voisi tuottaa minulle lisätuloja?

Sijoitusmahdollisuuksia on todella monia. Pääomaisuuslajeja ovat arvopaperit (esim. osakkeet ja rahastot), raaka-aineet ja arvometallit (esim. kulta, öljy), asunnot ja kiinteistöt sekä liiketoiminta (suora omistajuus yrityksissä). Jo 15€:lla kuussa voi aloittaa sijoittamisen esimerkiksi Nordnetin* rahastoihin. Itse olen sijoittanut:

  • Osuuskauppojen jäsenyyksiin: Nämä ovat Suomessa (lähes) riskitön, korkeatuottoinen ja edullisesti verotettu sijoituskohde.
  • Osakkeisiin: Taloudellisen ”heräämiseni” jälkeen olen aloittanut säännöllisen sijoittamisen osakkeisiin, jotka ovat alkaneet tuottaa minulle lisätuloja. Muutamien osto- ja myyntikokeilujen jälkeen olen päätynyt siihen, että sijoitan pääosin osinkoaan kasvattaviin arvo-osakkeisiin, jotka tuottavat minulle säännöllistä, kasvavaa tulovirtaa. Osinkojen säännöllinen kilahtaminen tilille on erittäin palkitsevaa!
  • Kultaan: Itse tosin näen kullan enemmänkin vakuutuksena rahan arvon alenemista tai isoja markkinashokkeja vastaan kuin varsinaisena lisätuloja tuovana sijoituksena.
  • Ja viimeisimpänä, asuntoihin: Asuntosijoittaminen on minulla vasta alussa: ensimmäinen uudiskohde, johon olen sijoittanut, valmistuu syksyllä, minkä jälkeen myös tämä alkaa tuottaa minulle tuloja. Olen ymmärtänyt velkavivun tuomat mahdollisuudet ja tavoitteenani on ostaa useampi sijoitusasunto vielä tänä vuonna.

7. Minkälaista yritystoimintaa voisin lähteä rakentamaan?

Maailma on täynnä mahdollisuuksia perustaa seuraava Facebook tai Apple, tuottaa markkinoille nyhtökauran kaltainen innovaatio tai mikä vain. Aina ei tarvitse edes valmistaa tai myydä mitään konkreettista tuotetta: mielestäni eräät mielenkiintoisimmista viime aikojen menestystarinoista yritysrintamalla ovat syntyneet erilaisten välityspalveluiden ympärille. Näistä hyvinä esimerkkeinä Airbnb, Über tai suomalainen Bonusway* (jonka kautta nettiostoksia tekemällä olen muuten myös ansainnut ihan mukavia bonuksia/rahanpalautuksia esimerkiksi matkoista ja kosmetiikkaostoksista) – tai aiemmin mainitsemani Kinspiring. Tällöin yritys tuottaa ainoastaan välityspalvelua eikä sinänsä itse omista muuta kuin välitysalustan.

Uusi menestystarina voi syntyä mistä vain. Ehkäpä jollakin tuttavallasi on yritysidea, johon tarvittaisiin mukaan juuri sinun osaamistasi?

Yllä olevien kysymysten tarkoituksena on herätellä mielikuvitustamme ja haastaa ajatteluamme näkemään ympärillämme olevia mahdollisuuksia, ja olen itse käyttänyt näitä kysymyksiä menestyksekkäästi identifioimaan mahdollisuuksia lisätulojen luomiseen. En väitä, että kaikki näistä toimisivat joka ikiselle kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kannattaa kuitenkin huomata, että ihmisluonteelle on usein helpompaa keksiä syitä, miksi jokin ei toimi, kuin keinoja, miten sen saisi toimimaan. Haastamalla omaa ajatteluaan tuloksia saa kyllä aikaan.

Olennaisin kysymys onkin, miten juuri sinä juuri tämänhetkisessä tilanteessasi saisit lisää tuloja. Uskon, että parhaat vastaukset siihen ideoi joka ikinen meistä itse. Myös netistä löytyy paljon ideoita, jos oma luovuus meinaa loppua. Minä olen saanut hyvää tukea oman ajatteluni haastamiseen myös henkilökohtaisissa ja ryhmävalmennuksissa.

Idearikasta loppuviikkoa!

 

*) Tähdellä merkityt ovat affiliate-linkkejä. Niiden klikkaaminen ei maksa sinulle mitään eikä tuota minulle mitään, mutta jos päätät linkin kautta yritykseen tutustuttuasi ryhtyä kyseisen yrityksen asiakkaaksi, saan yritykseltä pienen suosittelupalkkion, jolla tuetaan tämän sivuston ylläpitokustannuksia. En koskaan suosittele mitään, mihin en olisi itse tutustunut ja mitä hyväksi todennut.