Lomailua ja taloudenhallintaa

Lomailua ja taloudenhallintaa

Tulin juuri neljän päivän mittaiselta kotimaan minilomalta, johon kuului parin päivän yöpyminen kylpylähotellissa. Olo tällaisen pidennetyn viikonlopun jälkeen on rentoutunut ja levännyt, mikä osoittaa sen, kuinka jo neljän päivän miniloma tekee ololle ihmeitä!

Lomailu on myös aina mielenkiintoista aikaa taloudenhallinnan kannalta. Oma periaatteeni on, että lomia varten ei oteta lainaa, vaan lomat maksetaan aina säästöistä. Tämän vuoksi budjetoin lomat aina etukäteen, joskus hyvinkin menestyksekkäästi (siten, että budjetti riittää hyvin kattamaan kaikki lomasta aiheutuvat kulut) ja joskus vähän vähemmän onnistuneesti (siten, että kuluja tulee huomattavasti budjetoitua enemmän).

Budjeteista huolimatta periaatteeni on, että itse lomalla ei keskitytä rahojen laskemiseen, vaan lomasta nauttimiseen, ja ”lomatilinpäätös” tehdään vasta loman jälkeen. Se ei kuitenkaan poista sitä, ettenkö olisi lomallakin hyvin tietoinen siitä, mihin haluan rahojani käyttää ja mihin en.

Tämäkin loma tarjosi monta paikkaa, missä rahaa olisi helposti kulunut (omasta mielestäni) turhuuksiin, jos kulutuksestaan ei olisi kovinkaan tietoinen. Yksi näistä liittyi pysäköintimaksuihin: Yövyimme kylpylähotellissa, jonka parkkipaikka oli maksullinen (12 euroa/vrk). Kuitenkin kun pysäköimme auton noin 30 metrin(!) päähän kadun varteen, säästimme kahdessa vuorokaudessa 24 euroa sillä, että kävimme yhteensä kolme kertaa muuttamassa parkkikiekon kellonaikaa visiittimme aikana.

Saman tyyppisiä valintoja toistui jo neljän päivän miniloman aikana useita: mihin pysäköimme, mihin menemme syömään, missä tankkaamme auton jne. Kirjaa en näistä valinnoista pitänyt, mutta varmaa on, että fiksummilla valinnoilla saavutettu kokonaissäästö oli useita kymmeniä euroja – siitäkin huolimatta, että nautin lomasta täysin rinnoin ja käytin rahaa kaikkeen, mihin halusin sitä käyttää.

Samaisella kylpylähotellivisiitillä kohtasin myös isomman taloudenhallinnan harjoituksen. Saimme varattua kylpyläloman todella edullisesti, koska siihen kuului parin tunnin myyntiesittely samaisen paikan viikko-osakkeen hankkimisesta. Itse menin esittelyyn suhteellisen skeptisenä, mutta yllättäen kiinnostuin esittelyn aikana mahdollisuudesta paljonkin.

Periaate oli: hotelliketjulta voi ostaa viikko-osakkeen eli oikeuden käyttää tiettyä lomahuoneistoa tietyllä viikolla tietystä kohteesta. Kiinteitä kuluja ovat paitsi osakkeen ostohinta (muutamasta tuhannesta muutamiin kymmeniin tuhansiin euroihin), myös muutaman sadan euron vuosimaksut. Näitä kuluja vastaan saa mahdollisuuden ostaa majoitusta ketjun hotelleista todella edulliseen hintaan, ja mikäli ei käytä varsinaista omistamaansa viikkoa tietystä kohteesta, voi sen vaihtaa pisteisiin, joilla taas voi yöpyä edullisesti erilaisissa kohteissa ympäri maailman. Kun osaketta ei enää halua omistaa, voi sen myydä pois ko. ketjun kautta, ja jälleenmyyntihinnaksi taataan 60% osakkeen listahinnasta (joskin tulee huomioida, että myyntiaika voi olla parista viikosta jopa kahteen vuoteen).

Koska lomailu on yksi lempiharrastuksistani ja samalla myös suurimmista vuosittaisista menoeristäni, kiinnostuin kovasti myyjän esittelemästä mahdollisuudesta saada tuntuvia alennuksia sekä koti- että ulkomaan majoituksista tiettyjen kerta- ja vuosi-investointien jälkeen. Otin heti laskimen esiin ja aloin laskea, paljonko yhden lomaviikon majoituksen hinnaksi tulisi erilaisilla vuosittaisilla lomamäärillä. Näissä laskelmissa otin huomioon osto- ja myyntihinnan välisen erotuksen, kiinteät vuosikulut, alennetun viikkohinnan, sekä tietysti vaihtoehtoiskustannuksen sille, jos saman kertainvestoinnin sijoittaisi muualle poikimaan tuloja (toisin sanoen menetetyn vuosituoton siitä, kun rahat ovat kiinni tässä viikko-osakkeessa eivätkä esimerkiksi osakemarkkinoilla tuloja tuottamassa).

Näillä laskelmilla yksittäisen lomaviikon hinta ei enää ollutkaan niin huikean edullinen, kuin alun perin kuulosti. Kuitenkin kaltaiselleni intohimoiselle lomailijalle laskelmat olivat edelleen houkuttelevia, sillä mitä useamman loman vuodessa tekisi, sitä edullisemmaksi yhden lomaviikon hinta tulisi (johtuen joka tapauksessa toteutuvista kiinteistä kuluista eli vuosimaksusta ja edellä mainitusta vaihtoehtoiskustannuksesta sekä toisaalta alhaisista lisälomaviikon kustannuksista).

Kiinnostuksestamme huolimatta emme olleet puolisoni kanssa valmiita tekemään päätöstä niillä tiedoilla, mitä meillä käsillä oli, vaan pyysimme lisätietoja sekä mahdollisuutta palata asiaan seuraavana päivänä – sen jälkeen, kun olisimme laskeneet erilaiset skenaariot auki hieman tarkemmin (toisin sanoen yhden lomaviikon kustannukset erilaisilla lomamäärillä, eri kohteissa jne.). Myyntitapaamisen sinetöi, kun meitä yritettiin täysin aiheellisesta pyynnöstämme huolimatta taivutella tekemään päätös heti täysin asiaankuulumattomilla argumenteilla (kuten ”tämä on hyvä sijoitus, sillä myös pörssiyhtiöt sijoittavat näihin lomaosakkeisiin”), ja toisaalta ilmoitettiin, etteivät kaikki edut olisi enää käytössämme, jos emme tekisi päätöstä saman tien.

Lopputulos: Poistuin esittelystä hieman harmissani, sillä olin oikeasti kiinnostunut tarjotusta mahdollisuudesta, mutta toisaalta päättäväisenä, sillä oli selvää, että en ikinä tekisi sijoitusta mihinkään kohteeseen, jonka varsinaista arvoa en ensin kunnolla laskisi. Niinpä kaupat jäivät kohdallamme tekemättä, ja varmaankin hyvä niin, koska epäilenpä, että laskelmamme olisivat osoittaneet, että kyseinen sijoitus ei olisi loppujen lopuksi ollut kovinkaan hyvä. Niinpä jatkan lomien suunnittelua kuten tähänkin saakka: puhtaalta pöydältä, mielenkiintoista kohdetta ja parasta hinta-laatusuhdetta etsien.

Leppoisaa lomalta paluuta kaikille muille helatorstain minilomailijoille ja reipasta viikon alkua!

Mihin perheen rahat oikein menevät?

Mihin perheen rahat oikein menevät?

Olen harrastanut perheen budjetin tekemistä vuodesta 2007 lähtien, siis jo kymmenen vuoden ajan. Kun etsin tietokoneelta näitä budjetteja, yllätyin itsekin siitä, että olen tehnyt budjetteja jo näin pitkään. Budjetointia aloittaessani olimme vielä kolmehenkinen perhe. Esikoisemme oli noin 1,5-vuotias ja odotin toista lastamme.

Vanhojen budjettien tutkailu on mielenkiintoista puuhaa. Olen ollut äitiyspäivärahalla, ja kumpikin meistä vanhemmista oli vuoron perään hoitovapaalla. Molemmat lapset olivat kotona ja hoitoraha kuntalisineen oli alle 600 euroa kuussa. Ja niillä tuloilla pärjättiin aivan hyvin. Kesälomareissulla käytiin Ahvenanmaalla, ulkomailla emme matkustelleet, mutta emme kokeneet jäävämme mistään paitsi. Lasten siirtyessä päiväkotiin päivähoitomaksu oli kahdesta lapsesta korkeimmillaan lähes 500 euroa.

Vaikka olen siis tehnyt perheen budjettia näin pitkään, minulle tuli vanhoja budjetteja tutkaillessa tunne, etten oppinut raha-asioiden hoitamisesta tänä aikana juuri mitään. Vasta viimeisen vuoden aikana koen siirtyneeni omassa oppimisessani uudelle tasolle, mitä henkilökohtaisen talouden hallintaan tulee. Mitä olen siis alkanut tehdä toisin?

(Tässä vaiheessa huomautettakoon, että puhun perheen raha-asioista minä-muodossa, vaikka perheen kaikki rahat ovat yhteiset. Minä olen kuitenkin ollut perheessä se, joka on tehnyt budjetointia ja hoitanut perheen rahaliikenteen kummankin pankkitililtä lähes kokonaan.)

Vuosikausia jatkuneessa budjetoinnissa on tietenkin ollut hyvä ajatus ja annan itselleni kiitosta siitä, että olen jaksanut seurata perheen tuloja ja menoja edes jollain tavalla. Budjetoiminen ei kuitenkaan ole vielä sama asia kuin todellisten tulojen ja menojen seuranta. Oma ongelmani on siis ollut, että koska todellisten tulojen ja menojen kirjaaminen on jäänyt tekemättä, en ole saanut mistään palautetta siitä, onko perheen talous ollut oikeasti tasapainossa. Budjetti on vasta tulo- ja menoarvio, eikä se välttämättä lainkaan vastaa todellisuutta.

Ja kun tarkastelen perheen menneitä budjetteja, havaitsen, että muutamat korjausliikkeet todellisiin menoihin olisivat kyllä olleet paikallaan. Tyypillisessä kuukausibudjetissamme laskujen ja muiden pakollisten menojen jälkeen rahaa on jäänyt palkoista noin 500 euroa, josta on ostettu ruuat, vaatteet ja käyttötavarat sekä maksettu yllättävät menot. Ei kuulosta kovin suurelta summalta, mutta vielä pysähdyttävämpää oli se, että budjetissa oli joka kuukausi noin 500-700 euron Visa-lasku. Jossain kuussa esimerkiksi esikoisen lääkärikäynti oli maksettu luottokortilla. Budjetissa oli tulojen kohdalla usein myös teksti ”Säästöstä”. Käytimme siis säästöjämme elämiseen (eli Visa-laskujen maksamiseen), vaikka uskon, että edes muutaman kuukauden kulukuurilla olisimme päässeet tilanteen päälle eikä säästöihin olisi tarvinnut kajota.

Usein kävi myös niin, että muutama päivä ennen palkkapäivää ilmoitin puolisolle, että tilillä ei ole nyt yhtään rahaa ja että kaikki ostokset tulee maksaa Visalla. Visa-kierteestä pääsimme silloin tällöin eroon, esimerkiksi lomarahojen tullessa tilille, mutta kesälomareissun jälkeen olimme yleensä uudessa kierteessä.

Tein siis tunnollisesti budjettia, mutta koska minulla ei ollut hajuakaan, mihin perheen rahat todellisuudessa menivät, en myöskään voinut muuttaa perheemme rahakäyttäytymistä. Taloutemme ei sinänsä ollut alijäämäinen, mutta jatkuva Visa-kierre kertoo kyllä siitä, että ei se tasapainossakaan ollut.

Kuva: Alejandro Escamilla / Unsplash

Mitä nyt teen toisin? Tällä hetkellä laadin perheelle budjetin osittain samaan tapaan kuin ennenkin. Siinä missä aiemmin tein budjetin yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan, nyt teen hyvissä ajoin koko vuoden budjetin ja hahmottelen samalla jo seuraavankin vuodenkin budjettia. Ja koska budjetti tosiaankin on vasta arvio – paras arvaus – perheen tuloista ja menoista, olen ottanut rinnalle kirjanpidon eli perheen todellisten tulojen ja menojen kirjaamisen. Ja tällöin hommasta vasta tuleekin mielenkiintoista! Nyt tiedän täsmälleen, mihin kaikkeen meillä menee rahaa, ja kun pidän kirjaa tarpeeksi pitkään, vuositason budjetointi tulee yhä helpommaksi. Kenties voin jossain vaiheessa jopa luopua seurannasta, mutta se on kyllä koukuttavaa puuhaa :).

Henkilökohtainen kirjanpito on toki työlästä, mutta sen avulla on mahdollista saada paras kontrolli ja ymmärrys omasta rahatilanteesta. Oman kirjanpidon avulla saat selville kaikki mahdolliset menoerät ja erityisesti erilaiset näkymättömät tai yllätykselliset menot, joita on todella vaikea budjetoida (koska niiden olemassaoloa ei aiemmin ehkä edes tiedostanut). Pystyt asettamaan tavoitteita menojen vähentämiseksi tai tietyn prosenttiosuuden säästämiseen palkastasi. Ja mikä ehkä tärkeintä, pystyt tasapainottamaan menoeriä kuukausien välillä. Jos jokin menoerä ylittyy jossain kuussa (meille esimerkiksi tuli viime viikonloppuna 80 euron taksikulu – hups!), voit kiristää budjettia kyseisen menoerän osalta seuraavassa kuussa.

Oivaltavaa alkuviikkoa numeroiden parissa!

Ansku Koli on Rahataidot-blogin vieraskynä-kirjoittaja ja taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta kiinnostunut perheenäiti. Ansku rakastaa budjetteja, sijoittaa kuukausittain indeksirahastoihin ja ostaa osakkeita aina kun voi.

Kaikkimulletännehetinyt

Kaikkimulletännehetinyt

Sain taannoin aivan mahtavan oivalluksen oman talouteni hallintaan liittyen. Tällä kertaa oivallus kuuluu näin:

Sen sijaan, että tekee ostoksia mahdollisimman nopeasti (”pois mielen päältä” tai yksinkertaisesti koska vain tekee mieli), on taloudenhallinnan kannalta usein järkevämpää viivyttää ostoa mahdollisimman pitkään.

Mistä tämä oivallus sai alkunsa? No, olen aina ollut todellinen suunnittelijatyyppi: rakastan suunnitelmien tekoa ja kaikenlaisten listojen tekoa. Yksi yleisimmistä listatyypeistä elämässäni ovat olleet ostoslistat. Hyvä puoli tässä suunnitelmallisuudessa on ollut se, että olen yleensä pyrkinyt keskittämään ostokset niihin tilanteisiin, kun luottotuotteitani saa edullisesti, ja niinpä en juuri koskaan maksa niistä normaalihintaa. Esimerkiksi Stockmannin Hulluilta päiviltä käyn hamstraamassa aina tiettyä hiuslakkaa ja kasvojenpuhdistusainetta useamman pullon, minkä lisäksi ostan säännöllisesti käyttämiäni tuotteita alennushintaan tai kupongeilla, joita kosmetiikkaliikkeet jakavat säännöllisen epäsäännöllisesti. Näin saan käyttämäni tuotteet aina normaalihintaa edullisemmin ja säästän siis rahaa.

No, se hyvistä puolista. Huono puoli suunnitelmallisuudessa on, että listoille saattaa päätyä tavaraa joko turhaan tai turhan aikaisin. Varsinkin ennen poimin usein naistenlehdistä tai netistä ideoita uusista tuotteista, joita haluan kokeilla, ja lisäsin näitä ostoslistalle. Näiden listojen takia löytyi AINA jotain shopattavaa, tarvitsin tavaraa oikeasti tai en. Ja useimmiten tilanne oli jälkimmäinen, minkä johdosta kaappiini kertyi turhaa tavaraa vaikka muille jakaa. Kuvaavaa on, että myin taannoin Facebook-kirppiksellä kosmetiikkaa yhteensä noin 50 putkiloa ja purnukkaa, joista osa oli avaamattomia – puuh!

Tällä kertaa saamani oivallus lähti liikkeelle siitä, kun huomasin, että pari lempihajuvettäni oli suhteellisen lopussa. Luonnollisestikin tartuin heti toimeen, surffailin hetken netissä etsien parasta hintaa ko. hajuvesille, ja klik, tilaus molemmista hajuvesistä lähti matkaan. Mutta eipä aikaakaan, kun olin hajuvesien lisäksi klikannut ostoskoriini toisessa nettikaupassa paitsi shampoon ja hoitoaineen, myös pari pulloa hiusten muotoilusuihketta.

Oli niiiiiin lähellä, etten tilannut tätä yli 100 euron lisäostosta – kunnes tajusin, mitä olin tekemässä. Sinänsä tuotteet olivat tarpeellisia – mutta eivät vielä moneen kuukauteen. Ajatus iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta: jos viivytän tätä ja muutamaa muuta samankokoista ostosta muutaman kuukauden, ehdin sillä aikaa sijoittaa ko. rahat vaikkapa USA:n pörssiin ja saada kvartaalittaista osinkotuloa tai parhaimmassa tapauksessa jopa oppia elämään ilman kyseisiä tuotteita. (Ehkä ei ilman shampoota kuitenkaan, hah!)

Kuva: Alexandru Tugui / Unsplash

Ostosten viivyttäminen on siis useimmiten järkevämpää taloudenhallintaa kuin kaikkimulletännehetinyt-mentaliteetti. Mitä pitempään ostoksia pystyy viivyttämään, sitä enemmän sama raha ehtii tuottaa muualla. Kaikkein suurin hyöty tulee toki siitä, jos lopulta huomaa, ettei ko. ostoksia edes halua/tarvitse tehdä. Itse olen jo jonkin aikaa hyödyntänyt tätä logiikkaa niiden tavaroiden suhteen, joita en tarvitse. Kaltaiselleni entiselle himoshoppaajalle tämä on todella suuri muutos!

Turha shoppailu on vähentynyt omalla kohdallani etenkin ihastuttuani KonMarin perusajatukseen, jonka perusteella arvioin todella kriittisesti, tuottaako tämä asia minulle aidosti iloa. Uuden tavaran tuoma mielihyvä nimittäin katoaa hyvinkin nopeasti. Paljon suurempaa mielihyvää tuo se, että ostan sitä, mitä oikeasti tarvitsen ja/tai mikä tuottaa minulle aidosti iloa pitkälläkin tähtäimellä. Loput rahat investoin siihen, mikä minulle on oikeasti tärkeää, eli taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun.

Siispä pohdittavaksi seuraavan hankinnan yhteydessä:

  • Tarvitsenko tätä todella, juuri nyt?
  • Tuottaako tämä asia minulle aidosti todella paljon iloa – tuleeko siitä uusi lempitavarani tai ainutlaatuinen elämys, jota muistelen vielä vuosienkin päästä?
  • Vai saanko enemmän tai pitkäkestoisempaa iloa siitä, että käytän samat rahat edistämään minulle tärkeitä taloudellisia tavoitteita?

Fiksuja hankintoja ja paljon iloa alkuviikkoon!

PS. Kaksi viikkoa sitten haastoin sekä itseni että Anskun ja kaikki lukijamme miettimään, mitä sellaisia menoja elämässämme on, mitä voisimme vähentää tai mitä ilman voisimme tulla toimeen. Ansku taas kirjoittti viimeksi ruokamenojen karsimisesta. Itse tulin siihen tulokseen, että vastauksena omaan haasteeseeni luovun eräästä upeasta, mutta kalliista silkkihuivista, joka osoittautui todellakin kirjaimellisesti vastuuksi (liability): herkän materiaalinsa vuoksi huivi on pesetettävä pesulassa, ja joka ikinen pesulakerta maksaa 15% huivin hinnasta. Toisin sanoen seitsemällä pesulakäynnillä huivin (jo alun perinkin kallis) hinta on yli tuplaantunut. Vaikka huivi kaunis onkin, keksin kyllä paljon parempaa käyttöä tuolle jatkuvalle menoerälle! Raportoi ihmeessä alle, mitä säästökohteita olet itse löytänyt elämästäsi viime aikoina.

Miksi karsia menoja?

Miksi karsia menoja?

Taannoisessa kirjoituksessani totesin tulojen kasvattamisen olevan menojen karsimista tärkeämpää vaurastumisen kannalta. Näin koen edelleen – vähättelemättä kuitenkaan yhtään menojen karsimisen tärkeyttä. Loppujen lopuksi kun vaurastumisen avain on ylijäämäinen talous, toisin sanoen se, että tulot ovat suuremmat kuin menot. Tällöin parhaaseen tulokseen päästään työstämällä yhtälöä molemmista päistä: kasvattamalla tuloja ja karsimalla menoja.

Tästä näkökulmasta menojen karsimisen tärkeys on itsestäänselvä. Mitä vähemmällä opettelet pärjäämään, sitä vähemmän koet tarvetta ostaa itsellesi lisää asioita ja sitä pienemmät menosi ovat. Tämän seurauksena yhä suurempi osuus tuloistasi jää säästöön ja voit sijoittaa sen poikimaan yhä enemmän lisätuloja. Positiivinen vaurastumisen kierre on valmis.

Joku viisas sanoi myös joskus: Mitä vähemmän omistat, sitä vähemmän sinua omistetaan. Jotkut minimalistista elämäntyyliä kannattavat bloggaajat ovat vieneet ajatuksen äärimmäisyyksiin karsimalla omaisuutensa minimiin ja muuttamalla asuntovaunuun. Itselleni tämä tuntuu liiankin radikaalilta, mutta tavaran vähentämisessä on kyllä pointtinsa. Omassa elämässäni olen huomannut, kuinka menojen lisääntyminen tarkoittaa yleensä:

  • Lisää stressiä: Menojen lisääntyessä on rahat vaikea saada riittämään, ja aina löytyy jokin uusi mielihalujen kohde, joka pitäisi saada, vaikka tilaa (tai rahaa) entisillekään ei tahdo löytyä.
  • Ajanhukkaa: Mitä enemmän tavaraa on, sitä useammin jokin on hukassa, rikki tai vaatii muuten vain huoltoa, ja sitä enemmän jo ihan pelkkään kodinkin siivoamiseen menee aikaa.
  • Ja jopa lisää menoja: Mitä enemmän tavaraa on, sitä enemmän tilaa tarvitsee asumiseen, mikä puolestaan aiheuttaa lisää menoja. Ääriesimerkkinä osa omista tavaroistani on tällä hetkellä maksullisessa varastossa, koska kaikki ei mahdu kotiini! Toisaalta tavaroiden huoltaminen, korjaaminen, uusiminen jne. syö rahaa sekin.

Omaisuuden aiheuttamista lisämenoista on kirjoittanut myös Robert Kiyosaki kirjassaan Rikas isä, köyhä isä (jota suosittelen lämpimästi!). Kiyosaki erottaa toisistaan kaksi käsitettä: assets (varallisuus) ja liabilities (vastuut). Yksinkertaisuudessaan assets eli varallisuus ovat niitä omistamiamme asioita, jotka tuottavat rahaa – ja liabilities eli vastuut ovat niitä, jotka vievät rahaa.

Tällä ajattelutavalla esimerkiksi oma auto on vastuu, ei varallisuutta, koska se vie rahaa (autoverot, vakuutukset, katsastukset, huollot, korjaukset, bensa, pesulassa käynti jne.). Kiyosakin mukaan vauraat ihmiset sijoittavat suurimman osan tuloistaan varallisuuteen (eli asioihin, jotka tuottavat lisää rahaa), ei vastuisiin.

Uskaltaisin väittää, että useimmilla meistä on turhia vastuita, joita ilman voisimme elää vähemmällä stressillä ja vähemmillä kuluilla. Oli sitten kyse jatkuvasti rahaa syövästä omasta autosta, muutaman vuoden välein huoltoa tai uusimista vaativasta älypuhelimesta, tabletista tai tietokoneesta, huoltoa vaativasta merkkilaukusta tai -kengistä, kemiallista pesua vaativasta vaatteesta, paristojen vaihdon tarpeessa olevista kelloista, kalliita välineitä tai jäsenmaksuja vaativista harrastuksista, Netflixistä tai vastaavista kuukausimaksullisista nettipalveluista – tai mistä vain. Jo näitä rahasyöppöjä vähentämällä voi saada todella positiivisia vaikutuksia omaan talouteensa.

Lyhyellä tähtäimellä menojen karsiminen auttaa siis tuottamaan ylijäämää, joka voidaan sijoittaa tuottamaan lisää tuloja. Menojen karsimisella on kuitenkin myös erittäin positiivinen pitkän tähtäimen vaikutus, josta saan edelleenkin muistutella itseäni. Mitä vähemmällä nimittäin tulee toimeen, sitä vähemmän tuloja tarvitaan elämän rahoittamiseen.

Alhaiset menot saavat siis aikaan nopeampaa vaurastumista, koska tämänhetkinen ylijäämä jää isoksi. Mutta menojen karsimisen myötä tarvitsee myös tulevaisuudessa vähemmän rahaa oman elämäntyylinsä rahoittamiseen! Tämä tarkoittaa ainakin itselleni hyvin inspiroivaa ajatusta, että taloudellinen riippumattomuus on sitä lähempänä, mitä pienemmät menot ovat.

Kuva: Sarah Dorweiler / Unsplash

Tämän pohdiskelun innostamana haastankin sekä itseni (Minnan), kirjoittajakollegani Anskun, että sinut, lukijamme, miettimään, mitä sellaisia menoja elämässämme on, mitä voisimme vähentää tai mitä ilman voisimme tulla toimeen. Lisäksi haastan meidät jokaisen luopumaan jostakin maaliskuun puoleen väliin mennessä. Raportoin omasta valinnastani viimeistään kahden viikon päästä. 🙂

Minimalistista loppuviikkoa!

PS. Menojen karsimisesta suorastaan taidetta on tehnyt mm. Mr Money Mustache, jonka englanninkielistä blogia suosittelen kaikille, jotka haluavat inspiroitua minimalistisesta elämäntyylistä lisää.