Viisi vinkkiä taloudenhallintaan äitiyslomalla

Viisi vinkkiä taloudenhallintaan äitiyslomalla

Kun raskaustestiin ilmestyi kaksi viivaa reilu vuosi sitten, olin äärettömän onnellinen. Suuresti toivottu lapsi oli vihdoin matkalla maailmaan. Tiesin, että tulossa oli monella tapaa suuri elämänmuutos. Ja se oli vielä suurempi, kuin etukäteen osasin ajatellakaan!

Paitsi että esikoisen saaminen on mullistanut ajankäyttöäni, on se myös muuttanut suhtautumistani moniin asioihin, mukaan lukien rahaan. Tässä viisi tärkeintä oppia ja oivallustani, mitkä ovat edesauttaneet henkilökohtaisen talouden hallintaa äitiyslomallani:

1. Huolehdi puskurista tulojen pienentyessä

Viimeistään raskautta suunnitellessa minulle oli tärkeää tietää, että talouteni on turvattu lapsen tultua. Olin erittäin tietoinen siitä, että tuloni vähentyvät radikaalisti äitiyslomalla, kun ensin vanhempainraha ja myöhemmin mahdollisella hoitovapaalla erittäin pieni hoitoraha korvaavat palkkatulon. Toisaalta tiesin, että lapsi on myös suuri menoerä jatkuvine hankintoineen.

Perhekoon kasvaessa ja tulojen hetkellisesti pienentyessä puskurin merkitys on tavallistakin suurempi, sillä tiukentunut talous on haavoittuvaisempi yllättäville menoerille. Hyvä puoli lapsen saamisessa on, että se ei tapahdu hetkessä, vaan lapsen tuloon on 9 kuukautta aikaa varautua – sen aikana ehtii hyvin laittaa rahaa säästöön tulevaa varten. Kannattaakin siis aloittaa puskurin kerääminen viimeistään, kun ne pari maagista viivaa ilmestyvät raskaustestipuikkoon.

Eräs äiti oli varautunut äitiyslomaan tekemällä erityisen paljon ylitöitä ja ansaitsemalla täten huomattavasti tavallista enemmän palkkaa äitiyslomaa edeltäneen 6 kuukauden aikana. Paitsi että se mahdollisti hänelle puskurin säästämisen, se sai myös aikaan sen, että hänen vanhempainrahansa (joka siis laskettiin noiden 6 kuukauden tulojen perusteella) oli loppujen lopuksi suurempi kuin hänen normaalipalkkansa!

2. Budjetoi menot

Jos koskaan, niin äitiyslomalla tulojen laskiessa ja menojen kasvaessa budjetointi on erityisen tärkeää. Budjettihan minulla on ollut olemassa aiemminkin, mutta tulopuolen pienentyessä oli silmiä avaavaa budjetoida, kuinka paljon rahaa voi menopuolella käyttää. Jos ennen oli helpompaa säilyttää ylijäämäinen talous, on se äitiyslomalla huomattavasti haastavampaa, ja menopuolta joutuu oikeasti miettimään. Budjetointi auttaa hahmottamaan, kuinka paljon rahaa oikeasti on käytettävissä.

3. Tee hankintoja harkiten

Kun menimme raskausaikanani ensimmäistä kertaa lastentarvikeliikkeeseen puolisoni kanssa, voimme suorastaan pahoin kaikesta tarjolla olevasta tavaramäärästä, josta vähintään puolet oli mielestämme turhaa! Raskaana ollessa oli helppo nähdä suhteellisen objektiivisesti, kuinka (turhia) tarpeita lastentarvikkeiden suhteen luodaan. Ikään kuin et olisi hyvä vanhempi, jos et osta tuotetta X tai Y vauvallesi.

Onneksi(!) teimme suuren osan tarpeellisista hankinnoista jo raskausaikana, jolloin pystyin (ja pystyimme) vielä tarkastelemaan asiaa nykyistä objektiivisemmin. Vauvan syntymän jälkeen hormonit ja vanhemman vaisto nimittäin ottivat ylivallan, ja on ollut paljon vaikeampi pysyä järkevänä ja harkitsevana hankintojen suhteen. Päällimmäisenä on ollut enemmänkin ajatus ”mitä vain lapseni tarvitsee, mihin hintaan vain!”. Saan aktiivisesti muistuttaa itseäni siitä, että kaikkea ei välttämättä tarvitse ostaa, varsinkaan uutena.

…mistä päästäänkin seuraavaan vinkkiin:

4. Osta käytettynä ja tiedosta jälleenmyyntiarvo

Lastentarvikkeet ja -vaatteet ovat todella kalliita. Siis ihan JÄRJETTÖMÄN kalliita! Hankintoja tehdessä kannattaakin pitää pää kylmänä ja miettiä, voiko saman asian löytää käytettynä edullisemmin. Varsinkin lastenvaatteet ovat uusina suhteettoman kalliita verrattuna käytettyihin. Toisaalta taas isompien investointien kuten lastenvaunujen kohdalla saa uutena helposti kulumaan rahaa satoja, ellei tuhansia euroja – kun taas hyväkuntoisen käytetyn tuotteen saa murto-osalla uuden hinnasta!

Olin paitsi ällistynyt, myös erittäin inspiroitunut eräässä Facebook-keskustelussa esiintyneestä säästeliään ihmisen kommentista, että hän on pystynyt tekemään voittoa lastentarvikehankinnoilla – toisin sanoen ostanut edullisesti (tai saanut ilmaiseksi) ja myynyt lopulta korkeammalla hinnalla eteenpäin! Oli silmiä avaavaa, että tämän menoerän (lasten tarvikkeet) voi kääntää päälaelleen, ja vaikka niin pitkälle ei menisikään, voi joka tapauksessa miettiä kulujen minimoimista.

Omalla kohdallani olenkin ostanut suuren osan tarvikkeista käytettyinä ja tehnyt tärkeimpien ja isoimpien ostosten kohdalla mittavaa käytettyjen tavaroiden hintavertailua. Tämän ansiosta olen pystynyt tunnistamaan hyvät diilit ja tiedän saavani todennäköisesti omani pois (tai ainakin melkein) siinä vaiheessa, kun tarvikkeet on aika laittaa uudelleen kiertoon.

5. Älä unohda vakuutuksia

Aina kaikki ei mene kuin Strömsössä, varsinkaan elämän suurissa muutostilanteissa. Meille todella arvokkaaksi uuden perheenjäsenen kohdalla on osoittautunut sairaskuluvakuutus. Onneksi OP sattui tarjoamaan meille ilmaista vauvan vakuutusta raskauteni loppumetreillä (ensimmäinen vuosi ilman vakuutusmaksua) – ilman tuota tarjousta olisin vakuutusta tuskin ottanut. Nyt olen ikionnellinen, että meillä on tuo vakuutus, ja ensi vuoden vakuutusmaksu on jo nyt ansaittu takaisin ensimmäisen 6 kuukauden korvauksina.

Lapsen (varsinkin ensimmäisen) saaminen on elämässä ainutlaatuista aikaa. Olen ikionnellinen, että voin nauttia siitä täysin rinnoin murehtimatta rahasta.

Upeaa viikkoa!

 

Meillä on sittenkin kulutusluottoa!

Meillä on sittenkin kulutusluottoa!

Etenkin amerikkalaisissa taloudenhallinnan blogeissa puhutaan paljon kulutusluotoista eroon pääsemisestä. Olen lukenut näitä blogeja mielenkiinnolla, mutta ajatellut, että nämä jutut eivät oikeastaan koske minua tai perhettäni. Eihän meillä ole koskaan ollut kulutusluottoa. Mahdolliset visalaskut on maksettu joka kuukausi kerralla pois, eikä niitä ole ikinä jätetty kasvamaan korkoa. Kunnes tajusin, että meillähän on ollut kulutusluottoa melkein koko ajan! Nimittäin autolaina.

Auto on perheessämme välttämättömyys, sillä mieheni ajaa pitkää työmatkaa eikä pääse töihin julkisilla. Toisen auton hankkimisen olemme onnistuneet kuitenkin välttämään, sillä itse kuljen töihin julkisilla eivätkä lastemme harrastukset vaadi kovin paljon kuljetuksia. Aika ajoin olisin kyllä ihan valmis toisen auton hankkimiseen, mutta siinä vaiheessa, kun lasken, että toisen auton ylläpitäminen maksaisi noin 400 euroa kuussa, olen erittäin onnellinen bussilla matkustaja.

Tällä hetkellä meillä on kohtalaisen iso autolaina, jonka lyhennys ja korko ovat yhteensä noin 250 euroa kuussa. Lainassa on onneksi halpa korko, mutta lainan olemassaolo ärsyttää. Laina lyhenee verrattain hitaasti ja koko laina-aika taitaa olla noin viisi vuotta. Masentavaa. Olen tehnyt laskelmia, kuinka nopeasti laina olisi maksettu pois, jos tuplaisimme lyhennyksen määrän. Joinakin kuukausina olenkin muutaman kerran laittanut suoraveloitukseen suuremman lyhennyksen ja se tuntuu aina mukavalta – onhan autolainan viimeinen erä aina kuukauden lähempänä silloin, kun lyhennämme sitä kaksinkertaisen määrän.

Olen myös laskenut, onko autolainan nopeampi lyhentäminen oikeasti järkevää, vai olisiko viisaampaa laittaa ylimääräinen 200 euron lyhennys esimerkiksi kuluttomaan sijoitusrahastoon. Autolainan todellinen vuosikorko on alle 3 %, joten jos sijoituksen odotettu vuosituotto on esimerkiksi 5 %, on selvää, että ylimääräinen lyhennys kannattaa jättää tekemättä ja mieluummin sijoittaa. Jos sijoitan 200 euroa kuussa, minulle kertyy koko ajan taloudellista puskuria ja jos muutan mieleni autolainan suhteen, voin lunastaa rahastosäästöt milloin vain (olettaen, että ne ovat tuottaneet odotetusti) ja maksaa autolainan kerralla pois.

Asiassa on toki toinenkin, psykologinen puoli. Ajatus autolainan nopeammasta poismaksusta ja velattomasta autosta tuntuu puhdistavalta ja on voimaannuttavaa tehdä konkreettisia, näkyviä muutoksia omaan taloudelliseen tilanteeseensa. Oman talouden arjessa joutuukin usein punnitsemaan valintoja monelta kantilta ja tehdä päätöksiä sillä perusteella, mikä itselle on loppujen lopuksi tärkeintä.

Kokonaan toinen kysymyksensä on se, mitä teemme, kun auton vaihtaminen tulee taas eteen. Olemme aina ostaneet käytetyn auton, mutta käytettynäkin laadukas dieselauto maksaa reilusti yli 20.000 euroa. Olemme aina rahoittaneet auton velkarahalla, koska ajatus säästöjen tai sijoitusten käyttämisestä autoon on tuntunut lähes vastenmieliseltä. Robert Kiyosakin sanoin auto ei ole varallisuutta, vaan menoerä – enkä todellakaan säästä tai sijoita siksi, että hassaisin kertyneet rahat menoerään, joka vieläpä lisää menojamme. Todennäköisesti siis elämme autolainan kanssa jatkossakin – jolloin lainaa voi ajatella vaikkapa auton kuukausittaisena käyttömaksuna.

Pohdiskelevaa alkuviikkoa!

Ansku Koli on Rahataidot-blogin vieraskynä-kirjoittaja ja taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta kiinnostunut perheenäiti. Ansku rakastaa budjetteja, sijoittaa kuukausittain indeksirahastoihin ja ostaa osakkeita aina kun voi.

Poissa mielestä, poissa silmistä

Poissa mielestä, poissa silmistä

Kuva: Daria Nepriakhina / Unsplash

Viimeiset viikot ovat menneet arjen pyörityksessä ja kaikki tavoitteellinen raha-asioihin liittyvä on rehellisesti sanottuna jäänyt taka-alalle. Olen osittain tietoisesti ollut ajattelematta raha-asioita, sillä kevään viimein saavuttua aloitimme tontillamme pihan laiton ja siihen saa kyllä mukavasti uppoamaan rahaa. Pihasuunnittelijamme lohdutti meitä, että hekin olivat aikanaan suorastaan musertuneet oman talonsa pihasuunnitelman kustannusten edessä. Joku on kuulemma sanonut, että omakotitalon pihaa ei saa laitettua alle 30.000 euron. Meillä ei sentään noin paljon rahaa mene, mutta jokunen tonni kuitenkin, ja osan siirrämme suosiolla ensi vuoteen.

Ostimme mieheni kanssa tosiaankin syksyllä 2015 täysin saneerattavan, 1960-luvulla rakennetun omakotitalon ja on kyllä vissi totuus, että saneeraukseen käytetyllä rahalla olisimme rakentaneet uuden talon. Remontin edetessä huomasimme olevamme amatöörejä, mitä tulee laajamittaisen saneerauksen budjetointiin. Kaikki maksoi todella paljon enemmän kuin mitä olimme laskeneet, ja ensimmäistä kertaa elämässäni aloin stressata rahasta. Mieheni suhtautui asiaan rennommin ja totesi aika ajoin ”se on vain rahaa”. Totta tuokin, ja olenkin miettinyt kiitollisuudella niitä asioita, jotka elämässämme ovat hyvin. Päivittäin olen kiitollinen siitä, että olemme kaikki terveitä, ja parisuhdekin kesti hurjan remontin. Ja kyllä minä tätä taloa rakastan, jos olen vihannutkin!

Remonttilaskujen maksamisen myötä minulle tuli tietty vastenmielisyys laskujen – etenkin mihin tahansa remontointiin liittyvien laskujen – maksamista kohtaan. Ja tällä hetkellä, kun olen enemmän tai vähemmän tietoisesti työntänyt kaiken rahanmenoon liittyvän taka-alalle, olen alkanut yhä paremmin ymmärtää ihmisiä, jotka käyttävät rahaa melko surutta, ylivelkaantuvat eivätkä lopulta edes viitsi avata kotiin tulevia laskuja. En voi tietenkään väittää olevani samassa tilanteessa kuin oikeasti henkilökohtaiseen konkurssiin ajautuva henkilö, mutta ymmärrän tuntemukset, joita tilanteessa kohtaa. Raha-asioiden ahdistaessa on usein helpompi olla ajattelematta koko asiaa, vaikka se vie monesti tilannetta vain pahempaan suuntaan.

Samalla olen jälleen kerran huomannut, kuinka tärkeää on asettaa itselleen taloudelliset tavoitteet, tehdä budjetti ja oikeasti seurata, mihin raha menee. Itse seurasin perheen menoja tarkasti koko alkuvuoden, mutta nyt kun lopetin seurannan (koska väsyin siihen ja jatkuvat ylimääräiset remonttimenot alkoivat ahdistaa), rahaa on alkanut kulua kaikenlaiseen ylimääräiseen, johon suhtauduin aiemmin tiukemmin. Poissa mielestä, poissa silmistä. On helppoa taantua takaisin vanhaan minään ja käyttää ”samaan konkurssiin” rahaa melko surutta kaikenlaiseen, mutta se on myös tehokas tapa pitää huolta siitä, että kohta rahaa ei ole senkään vertaa.

Itse joudun sietämään urakoitsijoiden laskuja vielä muutaman kuukauden ja koska remontoiminen on myös henkisesti aika rankkaa, täytyy varmaan olla itselleen armollinen. Lupaan, että toisen vuosipuoliskon alkaessa aloitan taas talousseurannan ja päivitän rahatavoitteeni 😊.

PS. Jos harkitset vanhan talon saneerausta ja olet tekemässä budjettia, voit laittaa minulle yksityisviestiä, niin voin kertoa tarkemmin remonttikuluistamme!

Ansku Koli on Rahataidot-blogin vieraskynä-kirjoittaja ja taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta kiinnostunut perheenäiti. Ansku rakastaa budjetteja, sijoittaa kuukausittain indeksirahastoihin ja ostaa osakkeita aina kun voi.

Mihin perheen rahat oikein menevät?

Mihin perheen rahat oikein menevät?

Olen harrastanut perheen budjetin tekemistä vuodesta 2007 lähtien, siis jo kymmenen vuoden ajan. Kun etsin tietokoneelta näitä budjetteja, yllätyin itsekin siitä, että olen tehnyt budjetteja jo näin pitkään. Budjetointia aloittaessani olimme vielä kolmehenkinen perhe. Esikoisemme oli noin 1,5-vuotias ja odotin toista lastamme.

Vanhojen budjettien tutkailu on mielenkiintoista puuhaa. Olen ollut äitiyspäivärahalla, ja kumpikin meistä vanhemmista oli vuoron perään hoitovapaalla. Molemmat lapset olivat kotona ja hoitoraha kuntalisineen oli alle 600 euroa kuussa. Ja niillä tuloilla pärjättiin aivan hyvin. Kesälomareissulla käytiin Ahvenanmaalla, ulkomailla emme matkustelleet, mutta emme kokeneet jäävämme mistään paitsi. Lasten siirtyessä päiväkotiin päivähoitomaksu oli kahdesta lapsesta korkeimmillaan lähes 500 euroa.

Vaikka olen siis tehnyt perheen budjettia näin pitkään, minulle tuli vanhoja budjetteja tutkaillessa tunne, etten oppinut raha-asioiden hoitamisesta tänä aikana juuri mitään. Vasta viimeisen vuoden aikana koen siirtyneeni omassa oppimisessani uudelle tasolle, mitä henkilökohtaisen talouden hallintaan tulee. Mitä olen siis alkanut tehdä toisin?

(Tässä vaiheessa huomautettakoon, että puhun perheen raha-asioista minä-muodossa, vaikka perheen kaikki rahat ovat yhteiset. Minä olen kuitenkin ollut perheessä se, joka on tehnyt budjetointia ja hoitanut perheen rahaliikenteen kummankin pankkitililtä lähes kokonaan.)

Vuosikausia jatkuneessa budjetoinnissa on tietenkin ollut hyvä ajatus ja annan itselleni kiitosta siitä, että olen jaksanut seurata perheen tuloja ja menoja edes jollain tavalla. Budjetoiminen ei kuitenkaan ole vielä sama asia kuin todellisten tulojen ja menojen seuranta. Oma ongelmani on siis ollut, että koska todellisten tulojen ja menojen kirjaaminen on jäänyt tekemättä, en ole saanut mistään palautetta siitä, onko perheen talous ollut oikeasti tasapainossa. Budjetti on vasta tulo- ja menoarvio, eikä se välttämättä lainkaan vastaa todellisuutta.

Ja kun tarkastelen perheen menneitä budjetteja, havaitsen, että muutamat korjausliikkeet todellisiin menoihin olisivat kyllä olleet paikallaan. Tyypillisessä kuukausibudjetissamme laskujen ja muiden pakollisten menojen jälkeen rahaa on jäänyt palkoista noin 500 euroa, josta on ostettu ruuat, vaatteet ja käyttötavarat sekä maksettu yllättävät menot. Ei kuulosta kovin suurelta summalta, mutta vielä pysähdyttävämpää oli se, että budjetissa oli joka kuukausi noin 500-700 euron Visa-lasku. Jossain kuussa esimerkiksi esikoisen lääkärikäynti oli maksettu luottokortilla. Budjetissa oli tulojen kohdalla usein myös teksti ”Säästöstä”. Käytimme siis säästöjämme elämiseen (eli Visa-laskujen maksamiseen), vaikka uskon, että edes muutaman kuukauden kulukuurilla olisimme päässeet tilanteen päälle eikä säästöihin olisi tarvinnut kajota.

Usein kävi myös niin, että muutama päivä ennen palkkapäivää ilmoitin puolisolle, että tilillä ei ole nyt yhtään rahaa ja että kaikki ostokset tulee maksaa Visalla. Visa-kierteestä pääsimme silloin tällöin eroon, esimerkiksi lomarahojen tullessa tilille, mutta kesälomareissun jälkeen olimme yleensä uudessa kierteessä.

Tein siis tunnollisesti budjettia, mutta koska minulla ei ollut hajuakaan, mihin perheen rahat todellisuudessa menivät, en myöskään voinut muuttaa perheemme rahakäyttäytymistä. Taloutemme ei sinänsä ollut alijäämäinen, mutta jatkuva Visa-kierre kertoo kyllä siitä, että ei se tasapainossakaan ollut.

Kuva: Alejandro Escamilla / Unsplash

Mitä nyt teen toisin? Tällä hetkellä laadin perheelle budjetin osittain samaan tapaan kuin ennenkin. Siinä missä aiemmin tein budjetin yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan, nyt teen hyvissä ajoin koko vuoden budjetin ja hahmottelen samalla jo seuraavankin vuodenkin budjettia. Ja koska budjetti tosiaankin on vasta arvio – paras arvaus – perheen tuloista ja menoista, olen ottanut rinnalle kirjanpidon eli perheen todellisten tulojen ja menojen kirjaamisen. Ja tällöin hommasta vasta tuleekin mielenkiintoista! Nyt tiedän täsmälleen, mihin kaikkeen meillä menee rahaa, ja kun pidän kirjaa tarpeeksi pitkään, vuositason budjetointi tulee yhä helpommaksi. Kenties voin jossain vaiheessa jopa luopua seurannasta, mutta se on kyllä koukuttavaa puuhaa :).

Henkilökohtainen kirjanpito on toki työlästä, mutta sen avulla on mahdollista saada paras kontrolli ja ymmärrys omasta rahatilanteesta. Oman kirjanpidon avulla saat selville kaikki mahdolliset menoerät ja erityisesti erilaiset näkymättömät tai yllätykselliset menot, joita on todella vaikea budjetoida (koska niiden olemassaoloa ei aiemmin ehkä edes tiedostanut). Pystyt asettamaan tavoitteita menojen vähentämiseksi tai tietyn prosenttiosuuden säästämiseen palkastasi. Ja mikä ehkä tärkeintä, pystyt tasapainottamaan menoeriä kuukausien välillä. Jos jokin menoerä ylittyy jossain kuussa (meille esimerkiksi tuli viime viikonloppuna 80 euron taksikulu – hups!), voit kiristää budjettia kyseisen menoerän osalta seuraavassa kuussa.

Oivaltavaa alkuviikkoa numeroiden parissa!

Ansku Koli on Rahataidot-blogin vieraskynä-kirjoittaja ja taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta kiinnostunut perheenäiti. Ansku rakastaa budjetteja, sijoittaa kuukausittain indeksirahastoihin ja ostaa osakkeita aina kun voi.