Sijoita silloin, kun siihen on vähiten varaa

Sijoita silloin, kun siihen on vähiten varaa

Palkka tuli ja palkka meni. Rahat loppuvat kymmenen päivää ennen seuraavaa palkkapäivää. Tämä on monen tavallisen ihmisen arkea. Myös meidän perheessämme sinniteltiin aikanaan palkasta toiseen. Sitä mukaa kun tulomme kasvoivat, myös menot kasvoivat. Rahaa ei tuntunut ikinä jäävän yli.

Myös nykyään tilimme on lähes nollilla seuraavan palkkapäivän koittaessa. Mutta erona on se, että osa tuloistamme on ikään kuin näkymättömissä, koska tietty osa palkastamme menee suoraan säästöön ja sijoituksiin. Itse asiassa laitamme melko vähän rahaa puhtaasti säästötilille, koska tunnistan olevani vieläkin melko huono säästäjä. Jos makuuttaisin säästötilillä paljon rahaa, raha polttelisi tilillä ja todennäköisesti se olisi pian käytetty esimerkiksi matkustamiseen.

Säästötilille säästämisen sijaan suurin osa kuukausittaisesta säästösummastani menee sijoituksiin. Rahan nostaminen sijoituksista ilman pakottavaa tarvetta on psykologisesti paljon vaikeampaa ja itseni tuntien pystyn pitämään rahat paremmin tallessa sijoitusten kautta. On palkitsevaa nähdä sijoitusten arvon nousevan ja arvonnousua seuratessa ei tee mieli kajota sijoituksiin. Omat onnistumiset tuntuvat tällöin paljon konkreettisemmilta kuin pelkän säästötilin kautta.

Suosin sijoittamisessa esimerkiksi Nordnetin kuluttomia superrahastoja. Nordnetin Superrahasto Suomi sijoittaa 25:een Helsingin pörssin suurimpaan osakkeeseen. Tällaisen rahaston sijoituskohde on tavallisenkin ihmisen ymmärrettävissä ja on selkeää, mikä vaikuttaa rahaston kehitykseen. Koska osakekurssit ovat muutoinkin olleet viime vuodet nousussa, tämäkin rahasto on tuottanut ihan mukavasti, ja rahat ovat tarvittaessa nopeasti realisoitavissa.

Minulla on myös pieni osakesalkku, mutta omalla kohdallani osakesijoittaminen on selvästi haasteellisempaa kuin rahastoihin sijoittaminen. Olen pitänyt ohjenuorana, että osakekauppoja varten olisi hyvä olla vähintään 1000 euroa kerrallaan, eikä palkkatuloista ole noin vain irrotettavissa tonnia, ainakaan kovin usein.

Ostin ensimmäiset osakkeeni kesällä 2013 ja muistan, kuinka hermostunut olin ostotoimeksiantoa tehdessäni. Tällöin en ymmärtänyt paljonkaan esimerkiksi erilaisten osakkeisiin liittyvien tunnuslukujen päälle (eikä tämä ymmärrys tule vieläkään selkärangasta) ja tietenkin tuli tehtyä pari harhaostoa. Ostin esimerkiksi YIT:tä noin 500 eurolla yli 11 euron hintaan ilman sen kummempaa perehtymistä yritykseen, ja parin vuoden kuluessa osakkeen arvo laski 5 euron hujakoille. Viime vuonna totesin seuranneeni yrityksen osakekurssin tahmaista kehitystä riittävän pitkään ja myin osuuteni pois. Myymisen jälkeen käteen noin puolet sijoituksesta, joten oppirahoja maksettiin.

Muut osakeostoni ovat olleet kannattavampia ja kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä voiton puolella. Käyn silloin tällöin katsomassa, mihin suuntaan salkku on kehittynyt, ja minulla on lista tietyistä osakkeista, joita aion hankkia, kun olen saanut sopivan summan säästettyä.

Moni ajattelee, että sijoittamisen voi aloittaa vasta silloin, kun oma talous on ylijäämäinen. Jos olisin itse jäänyt odottamaan tällaista hetkeä, odottaisin varmaan vieläkin. Minun ohjenuorani on, että sijoittaminen pitää aloittaa juuri sillä hetkellä, kun tuntuu, ettei ole millään varaa irrottaa ylimääräistä siivua sijoittamiseen. Rahareikiä tulee aina ja on varma, että kaikki se, mikä tulee, myös menee. Jos rahaa meneekin sijoittamiseen ja sitä on päivittäiseen elämiseen jatkossa hieman vähemmän, oma rahankäyttö sopeutuu aika pian muuttuneeseen tilanteeseen.

Itse ajattelin osakekauppoja aloittaessani, että jos rahoille tulisi jokin akuutti tarve, aina olisi mahdollista myydä osakkeet. Ja oikeastaan joka kerta, kun olen tehnyt osakekauppoja, rahaa ei ole tuntunut ikinä olevan tarpeeksi, ja silti olen saanut kasvatettua omalla mittapuullani ihan mukavan nelinumeroisen osakesalkun.

Mikäli haluaa aloittaa sijoittamisen, kehottaisin vain rohkeasti aloittamaan. Alkuun pääseminen on erityisen tärkeää silloin kun tuntuu, ettei juuri nyt olisi varaa sijoittaa. Jos sinulla ei ole nyt varaa, niin irrota rahoistasi vaikka pienikin summa – ja vain aloita. Sillä jos se kaksikymppinen tai viisikymppinen ei mene sijoituksiin, niin se on pian mennyt johonkin paljon turhempaan (jota ilman myös pian huomaat pärjääväsi).

Kannattaa siis kokeilla ja ajatella ensimmäistä sijoitusta vaikka kertaluontoisena kokeiluna. Ja jos innostut kuukausittaiseen sijoittamiseen, niin menot sopeutuvat melko pian vähempään käytettävissä olevaan rahaan. Aina voit vaikka ajatella, että sijoittamiseen menevät rahat eivät ole sinun. Ne ovat sinun vasta silloin, kun rahoille on todellinen tarve.

Aurinkoista keskikesää!

Ansku Koli on Rahataidot-blogin vieraskynä-kirjoittaja ja taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta kiinnostunut perheenäiti. Ansku rakastaa budjetteja, sijoittaa kuukausittain indeksirahastoihin ja ostaa osakkeita aina kun voi.

Meillä on sittenkin kulutusluottoa!

Meillä on sittenkin kulutusluottoa!

Etenkin amerikkalaisissa taloudenhallinnan blogeissa puhutaan paljon kulutusluotoista eroon pääsemisestä. Olen lukenut näitä blogeja mielenkiinnolla, mutta ajatellut, että nämä jutut eivät oikeastaan koske minua tai perhettäni. Eihän meillä ole koskaan ollut kulutusluottoa. Mahdolliset visalaskut on maksettu joka kuukausi kerralla pois, eikä niitä ole ikinä jätetty kasvamaan korkoa. Kunnes tajusin, että meillähän on ollut kulutusluottoa melkein koko ajan! Nimittäin autolaina.

Auto on perheessämme välttämättömyys, sillä mieheni ajaa pitkää työmatkaa eikä pääse töihin julkisilla. Toisen auton hankkimisen olemme onnistuneet kuitenkin välttämään, sillä itse kuljen töihin julkisilla eivätkä lastemme harrastukset vaadi kovin paljon kuljetuksia. Aika ajoin olisin kyllä ihan valmis toisen auton hankkimiseen, mutta siinä vaiheessa, kun lasken, että toisen auton ylläpitäminen maksaisi noin 400 euroa kuussa, olen erittäin onnellinen bussilla matkustaja.

Tällä hetkellä meillä on kohtalaisen iso autolaina, jonka lyhennys ja korko ovat yhteensä noin 250 euroa kuussa. Lainassa on onneksi halpa korko, mutta lainan olemassaolo ärsyttää. Laina lyhenee verrattain hitaasti ja koko laina-aika taitaa olla noin viisi vuotta. Masentavaa. Olen tehnyt laskelmia, kuinka nopeasti laina olisi maksettu pois, jos tuplaisimme lyhennyksen määrän. Joinakin kuukausina olenkin muutaman kerran laittanut suoraveloitukseen suuremman lyhennyksen ja se tuntuu aina mukavalta – onhan autolainan viimeinen erä aina kuukauden lähempänä silloin, kun lyhennämme sitä kaksinkertaisen määrän.

Olen myös laskenut, onko autolainan nopeampi lyhentäminen oikeasti järkevää, vai olisiko viisaampaa laittaa ylimääräinen 200 euron lyhennys esimerkiksi kuluttomaan sijoitusrahastoon. Autolainan todellinen vuosikorko on alle 3 %, joten jos sijoituksen odotettu vuosituotto on esimerkiksi 5 %, on selvää, että ylimääräinen lyhennys kannattaa jättää tekemättä ja mieluummin sijoittaa. Jos sijoitan 200 euroa kuussa, minulle kertyy koko ajan taloudellista puskuria ja jos muutan mieleni autolainan suhteen, voin lunastaa rahastosäästöt milloin vain (olettaen, että ne ovat tuottaneet odotetusti) ja maksaa autolainan kerralla pois.

Asiassa on toki toinenkin, psykologinen puoli. Ajatus autolainan nopeammasta poismaksusta ja velattomasta autosta tuntuu puhdistavalta ja on voimaannuttavaa tehdä konkreettisia, näkyviä muutoksia omaan taloudelliseen tilanteeseensa. Oman talouden arjessa joutuukin usein punnitsemaan valintoja monelta kantilta ja tehdä päätöksiä sillä perusteella, mikä itselle on loppujen lopuksi tärkeintä.

Kokonaan toinen kysymyksensä on se, mitä teemme, kun auton vaihtaminen tulee taas eteen. Olemme aina ostaneet käytetyn auton, mutta käytettynäkin laadukas dieselauto maksaa reilusti yli 20.000 euroa. Olemme aina rahoittaneet auton velkarahalla, koska ajatus säästöjen tai sijoitusten käyttämisestä autoon on tuntunut lähes vastenmieliseltä. Robert Kiyosakin sanoin auto ei ole varallisuutta, vaan menoerä – enkä todellakaan säästä tai sijoita siksi, että hassaisin kertyneet rahat menoerään, joka vieläpä lisää menojamme. Todennäköisesti siis elämme autolainan kanssa jatkossakin – jolloin lainaa voi ajatella vaikkapa auton kuukausittaisena käyttömaksuna.

Pohdiskelevaa alkuviikkoa!

Ansku Koli on Rahataidot-blogin vieraskynä-kirjoittaja ja taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta kiinnostunut perheenäiti. Ansku rakastaa budjetteja, sijoittaa kuukausittain indeksirahastoihin ja ostaa osakkeita aina kun voi.

Poissa mielestä, poissa silmistä

Poissa mielestä, poissa silmistä

Kuva: Daria Nepriakhina / Unsplash

Viimeiset viikot ovat menneet arjen pyörityksessä ja kaikki tavoitteellinen raha-asioihin liittyvä on rehellisesti sanottuna jäänyt taka-alalle. Olen osittain tietoisesti ollut ajattelematta raha-asioita, sillä kevään viimein saavuttua aloitimme tontillamme pihan laiton ja siihen saa kyllä mukavasti uppoamaan rahaa. Pihasuunnittelijamme lohdutti meitä, että hekin olivat aikanaan suorastaan musertuneet oman talonsa pihasuunnitelman kustannusten edessä. Joku on kuulemma sanonut, että omakotitalon pihaa ei saa laitettua alle 30.000 euron. Meillä ei sentään noin paljon rahaa mene, mutta jokunen tonni kuitenkin, ja osan siirrämme suosiolla ensi vuoteen.

Ostimme mieheni kanssa tosiaankin syksyllä 2015 täysin saneerattavan, 1960-luvulla rakennetun omakotitalon ja on kyllä vissi totuus, että saneeraukseen käytetyllä rahalla olisimme rakentaneet uuden talon. Remontin edetessä huomasimme olevamme amatöörejä, mitä tulee laajamittaisen saneerauksen budjetointiin. Kaikki maksoi todella paljon enemmän kuin mitä olimme laskeneet, ja ensimmäistä kertaa elämässäni aloin stressata rahasta. Mieheni suhtautui asiaan rennommin ja totesi aika ajoin ”se on vain rahaa”. Totta tuokin, ja olenkin miettinyt kiitollisuudella niitä asioita, jotka elämässämme ovat hyvin. Päivittäin olen kiitollinen siitä, että olemme kaikki terveitä, ja parisuhdekin kesti hurjan remontin. Ja kyllä minä tätä taloa rakastan, jos olen vihannutkin!

Remonttilaskujen maksamisen myötä minulle tuli tietty vastenmielisyys laskujen – etenkin mihin tahansa remontointiin liittyvien laskujen – maksamista kohtaan. Ja tällä hetkellä, kun olen enemmän tai vähemmän tietoisesti työntänyt kaiken rahanmenoon liittyvän taka-alalle, olen alkanut yhä paremmin ymmärtää ihmisiä, jotka käyttävät rahaa melko surutta, ylivelkaantuvat eivätkä lopulta edes viitsi avata kotiin tulevia laskuja. En voi tietenkään väittää olevani samassa tilanteessa kuin oikeasti henkilökohtaiseen konkurssiin ajautuva henkilö, mutta ymmärrän tuntemukset, joita tilanteessa kohtaa. Raha-asioiden ahdistaessa on usein helpompi olla ajattelematta koko asiaa, vaikka se vie monesti tilannetta vain pahempaan suuntaan.

Samalla olen jälleen kerran huomannut, kuinka tärkeää on asettaa itselleen taloudelliset tavoitteet, tehdä budjetti ja oikeasti seurata, mihin raha menee. Itse seurasin perheen menoja tarkasti koko alkuvuoden, mutta nyt kun lopetin seurannan (koska väsyin siihen ja jatkuvat ylimääräiset remonttimenot alkoivat ahdistaa), rahaa on alkanut kulua kaikenlaiseen ylimääräiseen, johon suhtauduin aiemmin tiukemmin. Poissa mielestä, poissa silmistä. On helppoa taantua takaisin vanhaan minään ja käyttää ”samaan konkurssiin” rahaa melko surutta kaikenlaiseen, mutta se on myös tehokas tapa pitää huolta siitä, että kohta rahaa ei ole senkään vertaa.

Itse joudun sietämään urakoitsijoiden laskuja vielä muutaman kuukauden ja koska remontoiminen on myös henkisesti aika rankkaa, täytyy varmaan olla itselleen armollinen. Lupaan, että toisen vuosipuoliskon alkaessa aloitan taas talousseurannan ja päivitän rahatavoitteeni 😊.

PS. Jos harkitset vanhan talon saneerausta ja olet tekemässä budjettia, voit laittaa minulle yksityisviestiä, niin voin kertoa tarkemmin remonttikuluistamme!

Ansku Koli on Rahataidot-blogin vieraskynä-kirjoittaja ja taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta kiinnostunut perheenäiti. Ansku rakastaa budjetteja, sijoittaa kuukausittain indeksirahastoihin ja ostaa osakkeita aina kun voi.

Vaurastuminen on mielentila

Vaurastuminen on mielentila

Kirjoitin taannoin tunteiden vaikutuksesta rahankäyttöön. Sekä positiiviset että negatiiviset tunteemme ja mielentilamme vaikuttavat rahankäyttöömme. Omia tunteita kannattaa oppia tunnistamaan, sillä voimme joko buustata tai vahingoittaa taloudellista tilannettamme riippuen kulloinkin vallalla olevista tunteista. Tunteita voi myös oppia hallitsemaan. Vaurastuminen on mielentila: voit valjastaa kaikki tunteesi palvelemaan omia vaurastumisen tavoitteitasi. Yhtä lailla meillä voi olla myös vaurastumista vaikeuttavia mielentiloja. Tässä muutamia, joita olen tunnistanut omalla kohdallani.

Lannistuminen. Joskus olo saattaa tuntua toivottomalta velkavuoren tai vaurauden hitaan karttumisen edessä. Voi tuntua vähäpätöiseltä säästää vaikkapa 20 euroa kuussa, mutta pienistä puroista ja valinnoista syntyy isompi virta. Entäpä jos säästämisen sijaan sijoitat 20 euroa kuussa? 5% tuotto-oletuksella sinulla on ensimmäisen vuoden jälkeen 240 euron sijaan 252 euroa. Tämä voi tuntua mitättömältä, mutta voit miettiä, että sijoituksen tuottamalla 12 eurolla saat ilmaisen lounaan. Minulle ainakin kelpaa ilmainen lounas, puhumattakaan siitä, että sijoittamani summa olisi haihtunut taivaan tuuliin. Entäpä jos laitat sivuun kaksi euroa päivässä? Se tekee 60 euroa kuussa ja vuodessa jo 720 euroa. Tuon kaksi euroa voit laittaa sivuun aina kun jätät takeaway-kahvin ostamatta tai ostat jauhelihan sijaan papuja. Siis, älä lannistu, vaan luota siihen, että aika tekee tehtävänsä ja anna itsellesi kiitosta sinnikkyydestäsi!

Kateus. Kukapa ei olisi joskus kadehtinut ystävää tai tuttavaa ja verrannut omaa rahatilannettaan heihin? Kateus voi olla jollekulle liikkeellepaneva voima, mutta luo yleensä vain negatiivista energiaa, joka ei kanna kovin pitkälle. Keskity mieluummin omaan tilanteeseesi, sillä kukaan ulkopuolinen ei tiedä kaikkea toisten ihmisten elämästä. Jos haluat verrata itseäsi johonkuhun, niin vertaa mieluummin itseäsi entiseen minääsi ja iloitse siitä, että olet jo kokenut sen taloudellisen herätyksen, joka jää valtaosalta kokematta.

Häpeä. Useimmiten köyhyys on häpeän aihe, mutta sosiaalista mediaa seuranneena olen havainnut, että jotakuta saattaa yhtä lailla hävettää oma vauraus tai siihen liittyvä tavoitteellisuus. Ehkä pelätään tuttavapiirin kateutta. Arkisissa tilanteissa joku saattaa ajatella: ”Jos olen rahankäytöstä tarkka, pelkään että ystäväpiiri pitää minua nipottajana. Minusta varmaan pidetään enemmän, jos otan rennosti rahan kanssa. Tarjoanpa kavereillekin kierroksen!”

Hällä väliä. Erityisen vaarallista velkaantuneille! ”Budjetti paukkui jo, joten on ihan sama antaa sen paukkua muissakin menoerissä.” Tämä tunne on varmasti monille tuttu myös painonpudotuksessa. Hällä väliä -mielentilan välttämiseksi on hyvä, jos pystyt tekemään itsellesi kuukausittaisen viihdebudjetin. Varaa tietty summa kuukaudessa asioihin, jotka eivät ole sinulle millään muotoa välttämättömiä, mutta jotka tuovat iloa ja joihin voit käyttää rahaa hyvällä omatunnolla.

Yes! I did it! Tämän mielentilan tunnistaminen oli ainakin minulle avarruttavaa. Kävin muutama viikko sitten työhaastattelussa ja onnistuneen haastattelun jälkeen pyörin kaupungilla endorfiinihöyryissä. Positiiviset höyryt oli pakko purkaa johonkin, joten mitä tein? Menin vaatekauppaan ja ostin mekon ja housut, a) joita en tarvinnut, b) jotka eivät edes olleet kovin mieluisia tai monikäyttöisiä. Olen ehdottomasti itsensä palkitsemisen kannalla, mutta mitä muita palkitsemiskeinoja voisi olla kuin ostelu?

Uho. ”Minä kyllä ansaitsen tämän.” Tästä ei enempää.

Itsensä tunteminen tyhmäksi. Tähän tarjoutuu arjessa lukuisia mahdollisuuksia :). Esimerkiksi pankissa en ole uskaltanut kysyä pankkitoimihenkilöltä, mitä rahaston hallinnolliset kulut ovat. En ole uskaltanut kysyä remonttimieheltä, mitä urakka sisältää ja mitä se ei sisällä. Kysymällä et kuitenkaan osoita tietämättömyyttäsi, vaan sitä, että tiedät. Ja jos vastaus hämmentää sinua tai aiheuttaa lisää kysymyksiä, voit aina ottaa aikalisän ja nukkua yön yli.

Väsymys. Montako kertaa olet mennyt väsyneenä ruokakauppaan ja ostanut mitä sattuu? Väsyneenä ei jaksa olla suunnitelmallinen. Tällaisten tilanteiden varalta on vaikkapa ruokaostoksia ajatellen hyvä olla vakiokauppalista, jota voi noudattaa tilanteessa kuin tilanteessa. Keksi listalle ”turvaruokia”, jotka ovat edullisia ja helppoja laittaa.

Negatiivisten mielentilojen tunnistaminen ja ylittäminen on hyvä alku vaurastumisen tiellä. Yhtä lailla – tai jopa enemmän – tarvitaan myös positiivista energiaa eli uskoa siihen, että vaurastuminen on minullekin mahdollista. Kannattaa myös muistaa, että jokaisella on omat esteensä ylitettävänä. Jos omat esteet tuntuvat joskus liian suurilta, etsi ensin sopivamman kokoiset esteet ylitettäväksi. Sitten voit pikkuhiljaa siirtyä kohti korkeampia esteitä ja tavoitteita.

Energistä viikkoa!

Ansku Koli on Rahataidot-blogin vieraskynä-kirjoittaja ja taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta kiinnostunut perheenäiti. Ansku rakastaa budjetteja, sijoittaa kuukausittain indeksirahastoihin ja ostaa osakkeita aina kun voi.

 

Kuva: Jens Lelie / Unsplash

Mihin perheen rahat oikein menevät?

Mihin perheen rahat oikein menevät?

Olen harrastanut perheen budjetin tekemistä vuodesta 2007 lähtien, siis jo kymmenen vuoden ajan. Kun etsin tietokoneelta näitä budjetteja, yllätyin itsekin siitä, että olen tehnyt budjetteja jo näin pitkään. Budjetointia aloittaessani olimme vielä kolmehenkinen perhe. Esikoisemme oli noin 1,5-vuotias ja odotin toista lastamme.

Vanhojen budjettien tutkailu on mielenkiintoista puuhaa. Olen ollut äitiyspäivärahalla, ja kumpikin meistä vanhemmista oli vuoron perään hoitovapaalla. Molemmat lapset olivat kotona ja hoitoraha kuntalisineen oli alle 600 euroa kuussa. Ja niillä tuloilla pärjättiin aivan hyvin. Kesälomareissulla käytiin Ahvenanmaalla, ulkomailla emme matkustelleet, mutta emme kokeneet jäävämme mistään paitsi. Lasten siirtyessä päiväkotiin päivähoitomaksu oli kahdesta lapsesta korkeimmillaan lähes 500 euroa.

Vaikka olen siis tehnyt perheen budjettia näin pitkään, minulle tuli vanhoja budjetteja tutkaillessa tunne, etten oppinut raha-asioiden hoitamisesta tänä aikana juuri mitään. Vasta viimeisen vuoden aikana koen siirtyneeni omassa oppimisessani uudelle tasolle, mitä henkilökohtaisen talouden hallintaan tulee. Mitä olen siis alkanut tehdä toisin?

(Tässä vaiheessa huomautettakoon, että puhun perheen raha-asioista minä-muodossa, vaikka perheen kaikki rahat ovat yhteiset. Minä olen kuitenkin ollut perheessä se, joka on tehnyt budjetointia ja hoitanut perheen rahaliikenteen kummankin pankkitililtä lähes kokonaan.)

Vuosikausia jatkuneessa budjetoinnissa on tietenkin ollut hyvä ajatus ja annan itselleni kiitosta siitä, että olen jaksanut seurata perheen tuloja ja menoja edes jollain tavalla. Budjetoiminen ei kuitenkaan ole vielä sama asia kuin todellisten tulojen ja menojen seuranta. Oma ongelmani on siis ollut, että koska todellisten tulojen ja menojen kirjaaminen on jäänyt tekemättä, en ole saanut mistään palautetta siitä, onko perheen talous ollut oikeasti tasapainossa. Budjetti on vasta tulo- ja menoarvio, eikä se välttämättä lainkaan vastaa todellisuutta.

Ja kun tarkastelen perheen menneitä budjetteja, havaitsen, että muutamat korjausliikkeet todellisiin menoihin olisivat kyllä olleet paikallaan. Tyypillisessä kuukausibudjetissamme laskujen ja muiden pakollisten menojen jälkeen rahaa on jäänyt palkoista noin 500 euroa, josta on ostettu ruuat, vaatteet ja käyttötavarat sekä maksettu yllättävät menot. Ei kuulosta kovin suurelta summalta, mutta vielä pysähdyttävämpää oli se, että budjetissa oli joka kuukausi noin 500-700 euron Visa-lasku. Jossain kuussa esimerkiksi esikoisen lääkärikäynti oli maksettu luottokortilla. Budjetissa oli tulojen kohdalla usein myös teksti ”Säästöstä”. Käytimme siis säästöjämme elämiseen (eli Visa-laskujen maksamiseen), vaikka uskon, että edes muutaman kuukauden kulukuurilla olisimme päässeet tilanteen päälle eikä säästöihin olisi tarvinnut kajota.

Usein kävi myös niin, että muutama päivä ennen palkkapäivää ilmoitin puolisolle, että tilillä ei ole nyt yhtään rahaa ja että kaikki ostokset tulee maksaa Visalla. Visa-kierteestä pääsimme silloin tällöin eroon, esimerkiksi lomarahojen tullessa tilille, mutta kesälomareissun jälkeen olimme yleensä uudessa kierteessä.

Tein siis tunnollisesti budjettia, mutta koska minulla ei ollut hajuakaan, mihin perheen rahat todellisuudessa menivät, en myöskään voinut muuttaa perheemme rahakäyttäytymistä. Taloutemme ei sinänsä ollut alijäämäinen, mutta jatkuva Visa-kierre kertoo kyllä siitä, että ei se tasapainossakaan ollut.

Kuva: Alejandro Escamilla / Unsplash

Mitä nyt teen toisin? Tällä hetkellä laadin perheelle budjetin osittain samaan tapaan kuin ennenkin. Siinä missä aiemmin tein budjetin yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan, nyt teen hyvissä ajoin koko vuoden budjetin ja hahmottelen samalla jo seuraavankin vuodenkin budjettia. Ja koska budjetti tosiaankin on vasta arvio – paras arvaus – perheen tuloista ja menoista, olen ottanut rinnalle kirjanpidon eli perheen todellisten tulojen ja menojen kirjaamisen. Ja tällöin hommasta vasta tuleekin mielenkiintoista! Nyt tiedän täsmälleen, mihin kaikkeen meillä menee rahaa, ja kun pidän kirjaa tarpeeksi pitkään, vuositason budjetointi tulee yhä helpommaksi. Kenties voin jossain vaiheessa jopa luopua seurannasta, mutta se on kyllä koukuttavaa puuhaa :).

Henkilökohtainen kirjanpito on toki työlästä, mutta sen avulla on mahdollista saada paras kontrolli ja ymmärrys omasta rahatilanteesta. Oman kirjanpidon avulla saat selville kaikki mahdolliset menoerät ja erityisesti erilaiset näkymättömät tai yllätykselliset menot, joita on todella vaikea budjetoida (koska niiden olemassaoloa ei aiemmin ehkä edes tiedostanut). Pystyt asettamaan tavoitteita menojen vähentämiseksi tai tietyn prosenttiosuuden säästämiseen palkastasi. Ja mikä ehkä tärkeintä, pystyt tasapainottamaan menoeriä kuukausien välillä. Jos jokin menoerä ylittyy jossain kuussa (meille esimerkiksi tuli viime viikonloppuna 80 euron taksikulu – hups!), voit kiristää budjettia kyseisen menoerän osalta seuraavassa kuussa.

Oivaltavaa alkuviikkoa numeroiden parissa!

Ansku Koli on Rahataidot-blogin vieraskynä-kirjoittaja ja taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta kiinnostunut perheenäiti. Ansku rakastaa budjetteja, sijoittaa kuukausittain indeksirahastoihin ja ostaa osakkeita aina kun voi.